Kolumni on ilmestynyt Itä-Häme -lehdessä 15. kesäkuuta 2019

Politiikan luonnonlakeihin kuuluu, että vaalien alla puolueet pyrkivät korostamaan puolueiden välisiä eroja. Kukin puolue haluaa erottautua ja tuoda esiin oman vaihtoehtonsa. Kuitenkin vaalien jälkeen hallitusohjelmaneuvottelujen käynnistyessä asetelma kääntyy väistämättä päälaelleen.

Erojen sijaan keskiöön nousevat ne asiat, jotka puolueita yhdistävät, kun vaalituloksen perusteella maahan rakennetaan uutta hallitusta. Useiden viikkojen ajan puolueet etsivät tavoitteita, jotka puolueet jakavat. Yhteiset asiat kootaan lopulta ohjelmaksi, johon hallituspuolueet sitoutuvat.

Näitä politiikan luonnonlakeja ei uhmattu myöskään tänä keväänä. Vaalien jälkeen eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noussut SDP ryhtyi käymään hallitustunnusteluja, joiden pohjalta neuvotteluihin kutsuttiin neljä muutakin puoluetta; keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Reilun viikon verran istunut uusi hallitus otti ohjelmansa keskiöön sen muutoksen toteuttamisen, jonka puolesta 1,7 miljoonaa suomalaista äänesti eduskuntavaaleissa. Muutos onkin se keskeisin asia, joka välittyy pääministeri Antti Rinteen hallituksen painotuoreen hallitusohjelman sivuilta.

Uuden hallituksen politiikan suunta on toisenlainen, kuin sen edeltäjän. Leikkausten sijaan hallitus aloittaa kasvun siementen kylvämisellä ja talouden tuottavuuden lisäämisellä. Uudet menolisäykset käytetään uudistuksiin, joilla Suomi pidetään hyvinvointiyhteiskuntana jatkossakin.

Ensitöikseen hallitus korjaa myös joukon epäoikeudenmukaisuuksia, jotka edellinen hallitus jätti perinnökseen. Kokoomuksen jarrutuksen vuoksi toteuttamatta jäänyt sitova hoitajamitoitus tullaan kirjoittamaan lakiin ja työttömiä työnhakijoita kaltoin kohdellut aktiivimalli puretaan.

Samalla isot työmarkkinoihin merkittävästi vaikuttavat hankkeet viedään vaalikauden aikana läpi niin palkansaajia, kuin työnantajiakin kuunnellen. Kolmikantaisen yhteistyön kunninapalautus on odotettu teko, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin sopimusyhteiskunnan vahvistuessa.

Tietenkään aivan kaikkia hallituspuolueiden vaaleissa esittämiä tavoitteita ei ole hallituksen ohjelmassa lunastettu. Itsekin Säätytalolla pitkiä päiviä neuvotelleena tiedän, että puolueiden näkemyksissä oli paljon yhteensovitettavaa. Jokainen puolue joutui tekemään kompromisseja.

Askelkin kohti tavoitteita on kuitenkin aina parempi, kuin kaksi askelta niistä kauemmas.

Hallituksen ohjelma rakentuu työllisyysasteen nostamisen ympärille. Työllisyyden edistäminen ja työttömyyden torjuminen ovat siksi hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Jos 75 prosentin työllisyysaste toteutuu, voidaan uudet menolisäykset rahoittaa uskottavasti taloutta rasittamatta.

Hallitusohjelman kunnianhimoiset työllisyystavoitteet antavat odottaa paljon myös ohjelman toimeenpanolta. Rehellistä onkin todeta, että vasta neljän vuoden päästä voimme arvioida hallituksen onnistumista tavoitteissaan. Ennenaikaisia tuomiota ei siksi kannata juuri jakaa.

Jokainen eduskuntaan valittu kansanedustaja voi osaltaan vaikuttaa siihen, lähdetäänkö uuden hallituksen laajalti kannatettuja tavoitteita viemään eteenpäin yhdessä sopien vai repien. Eriarvoisuuden vähentäminen ja työllisyyden parantaminen ovat varmasti sellaisia tavoitteita, joiden ympärille puolueiden yli hallitus-oppositio-rajojen olisi löydettävissä paljon yhteistä.

Mika Kari
Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) ja Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja