Kuluvalla viikolla koko maailma on seurannut jännityksellä Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskentaa. Tätä kolumnia kirjoitettaessa vaalin tulos ei vielä ollut selvillä. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on harvoin kyse vain maan korkeimman poliittisen johtajan valinnasta. Kulloisenkin presidentinvaalin tuloksella on laajempiakin vaikutuksia, jotka ulottuvat Atlantin yli aina Eurooppaan ja Pohjolan perukoille asti.
Yhdysvaltain presidentin valintaa on meillä totutusti arvioitu taloudellisen ja kansainvälisen suuntautumisen kannalta. On kysytty, viekö uusi presidentti maataan lähemmäs vai kauemmas perinteisistä liittolaisistaan? Presidentti Trumpin aikakaudella taloudellisten ja kansainvälisten painotusten rinnalle on noussut uusia näkökulmia. Tänä syksynä on pohdittu, millaisen jäljen Trump jättää tapaamme tehdä politiikkaa.
Median arvostelu sekä tosiasioita vääristelevä puhetapa eivät tokikaan ole uusia asioita politiikassa meillä tai muualla. Uutta on, että presidentti Trumpin valinnan myötä uudenlainen repivä poliittinen kulttuuri on tarttunut osaksi yli kaksisataa vuotta vanhan demokratian toimintaa. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Trumpilainen populismi on nostanut sittemmin päätään niin Euroopassa kuin kansainvälisestikin.
Tämä kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa yhä useampi kansakunta on jakautunut sisäisesti kahtia. Polarisaation sivistyssana on otettu käyttöön kuvaamaan tilannetta, jossa veli ei enää tunnista veljeä. Tuontitavarana meillekin rantautunut amerikkalainen poliittinen puheenparsi on omiaan syventämään näitä kansalaisten välille kasvavia kuilua. Politiikalla tulisi kuroa umpeen näitä kuiluja, eikä leventää niitä.
Amerikkalainen poliittinen järjestelmä tuntuu usein meistä suomalaisista kummalliselta. Lähihistoriasta muistamme vuosien 2000 ja 2016 presidentinvaalit, joissa liittovaltiotasolla vähemmän ääniä saanut tuli valituksi presidentiksi. Yksittäisen vaa’ankieliosavaltion vaalitulos voi määrittää koko vaalin lopputuloksen. Viime vuosina puheet maan vaalijärjestelmän uudistamisesta ovatkin merkittävästi voimistuneet.
Kuluvalla viikolla osallistuin Lahden demarinuorten järjestämään Yhdysvaltain presidentinvaalien valvojaisiin, jossa valtioidemme poliittisten järjestelmien erot tulivat hyvin näkyviin eräästä yksityiskohdassa. Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs viittasi videotervehdyksessään kohteliaasti ja sinänsä oikein Lahden kaupunginjohtajaan englannin kielen sanalla mayor. Poliittisten järjestelmiemme erot tulevat näkyviin myös kieltemme rajoissa: sanan mayor vastine omassa kielessämme on kaupunginjohtajan sijaan pormestari.
Tämä pormestaria tarkoittava englannin kielen sana esiintyykin usein suomalaisen kuntajohdon käyntikorteissa, vaikka se ei niihin oikeastaan kuuluisi. Kansainvälisessä kentässä sanalla mayor nimittäin viitataan juuri vaaleilla valittuihin paikallistason pormestareihin. Tämä pieni yksityiskohta sai minut pohtimaan, miltä amerikkalaisen silmin suomalainen poliittinen järjestelmä mahtaa vaikuttaa? Tuskin ainakaan sen selkeämmältä, kuin sikäläinen poliittinen järjestelmänsä meistä suomalaisistakaan.
Vaikka poliittiset järjestelmämme eroavat huomattavasti toisistaan, eivät ajankohtaiset poliittiset ilmiöt välttämättä niinkään. Populismin, polarisaation ja eripuraisuuden ilmiöt jäyttävät myös suomalaista politiikan tekemistä. Olemme vielä kaukana ”Amerikan serkkujemme” tilanteesta, mutta kuinka kauan? Suomessa on pystyttävä vaalimaan sitä, että kansakunta saadaan pidettyä aidosti yhtenäisenä.
Mika Kari
Kansanedustaja (sd.)
Kirjoitus on julkaistu 8.11.2020 Etelä-Suomen Sanomien Vierailija-kolumnina.
Viimeisimmät kommentit